Elumen Q & A

Kysymyksiä ja vastauksia Elumen hiusväristä

Elumen voittaa tavalliset hiusvärit sekä hoitavuudessa että värinkestossa. Hiuksesi kiiltävät ja väri pysyy kirkkaana viikon sijasta kuukausien ajan. Mainospuheiden mukaan Elumenissa on 76% enemmän värinintensiteettiä, kuin hapetekestovärissä ja 37% enemmän kiiltoa. Elumenista löytyy laaja valikoima värejä ja ne ovat vapaasti sekoitettavissa keskenään.

Elumenin vaikutus perustuu suoravärjäystekniikkaan eikä värjääminen siten vahingoita hiusta. Se ei sisällä hapetevärien vaaralliseksi todettuja kemikaaleja ja sopii siksi myös alle 16-vuotiaiden ja raskaana olevien hiusten värjäämiseen.

Elumenissa ei ole vetyperoksidia, ammoniakkia tai PPD:tä eikä se sisällä fenylenidiamiineja tai sen johdannaisia.

Ei, Elumen vain lisää väriä hiukseen. Sitä voi kuitenkin käyttää vaaleissa ja vaalennetuissa hiuksissa esimerkiksi taittamaan pois keltaisuutta. Tähän suosittelemme light-sävyistä erityisesti SV10:tä ja AB9:ää.

Olemme nimenneet värit värikoodien lisäksi suomalaisittain mahdollisimman osuvasti, jotta valinta helpottuisi. Yleisesti ottaen värit, joissa on mainittu esimerkiksi ASH ovat kylmiä ja värit, joissa on mainittu esimerkiksi GOLD ovat lämpimiä. Kylmät sävyt taittavat yleensä vihreään ja lämpimät yleensä punaiseen.

Elumenin sävyt ovat melko tummia suhteessa numeroon. Kun 1 on tummin mahdollinen ja 10 on vaalein mahdollinen, Elumenin kohdalla on hyvä ajatella kukin sävy asteen verran tummemmaksi. Väriä voi sutaista valkoiselle paperille ennen levittämistä ja laveerata Clearilla, jos se vaikuttaa liian tummalta. Lisäksi kaikkia sävyjä voi sekoittaa keskenään. Saattaa mennä muutama yritys ennen kuin löydät oikeat sekoitussuhteet, joten älä lannistu!

Ei peitä, mutta häivyttää niitä luonnollisesti. Harmaanpeitto on noin 30%.

Yhdestä pullosta riittää 3-4 kertaan pelkän juurikasvun värjäämiseen. Olkapäille yltäviin hiuksiin väriä menee noin 100 ml, lapaluihin yltäviin noin 150 ml ja häntäluuhun yltäviin noin 200 ml. Väriainetta saattaa kulua ensimmäisillä kerroilla enemmän, koska Elumen käytännöllisesti katsottuna rakennepaikkaa hiusta.

Väri haisee kosmetiikalle ja sen koostumus on hieman geeliä juoksevampaa.

Elumen pysyy haalistuessaankin saman värisenä, mutta sen kirkkaus vähenee ja siitä tulee niin sanotusti läpinäkyvä.

Returnin lisäksi esimerkiksi vaalennuspesut, öljyhoidot ja syväpuhdistava shampoo auttavat värinpoistossa. Lue Saara Sarvaksen kokemuksia aiheesta täältä.

Elumen on helpompi saada pois hiuksesta, kuin tavallinen hiusväri, mutta ei ole sataprosenttisen varmaa, että hius palaa alkuperäiseen väriinsä.

Elumen säilyy samalla lailla, kuin muutkin suoravärit eli korkki kiinni ja kaappiin.

Goldwell on jakanut Elumenin sävyt osastoihin niiden tummuuden mukaan. Lightin alle kuuluvat vaaleat kylmät ja lämpimät sävyt, brightin alle taitetut keskiruskeat ja deepin alle tummat sävyt. Pureja puolestaan ovat hehkuvat, erittäin pigmenttiset niin sanotut muotisävyt.

Kyllä, Elumenin päälle tarttuu tavallinen hiusväri, mutta kerroksia saatetaan tarvita useampi.

Elumen-värjäyksiä löytää Googlen kuvahaulla, Youtubesta ja esimerkiksi Pinterestistä.

Tämän ammattilaisvärin mukana ei tule ohjeita, joten olemme koonneet käyttöohjeet sivuillemme.

Väri ei valitettavasti toimi, mikäli sen sekoittaa hoitoaineeseen. Elumen itsessään on niin pigmenttinen ja pysyvä väri, ettei se useimmissa tapauksissa tarvitse värinaamioita tai muuta ylläpitoa.

Suosittelemme kokeilemaan Preparea. Varmista, että hiukset ovat käyttöohjeen mukaisesti puhtaat ja kuivat, sillä rasvoittunut hiuspohja saattaa huonontaa värin tarttumista. Lisäksi värin tarttumisessa voi olla sävyjen välillä suuriakin eroja samalla käyttäjällä.

Elumen kuivuu hiuksen pintaan eikä vaikutusajan pidentämisellä saavuteta parempia tuloksia. Vaikutusajan pidentämisestä ei kuitenkaan itsessään ole mitään haittaa eli sävystä ei tule esimerkiksi tummempaa, jos väriaine onkin päässä kaksi tuntia.

Väritahrat lähtevät iholta pesujen myötä, mutta sarjassa on myös puhdistusaine nimeltä Clean. Pinnoilta värin saattaa saada pois esimerkiksi ikkunanpesuaineella tai desinfiointiaineella. Tekstiileistä väri lähtee konepesussa.

Pelkän kiiltokäsittelyn ja hiusten kunnon parantumisen edut saat käyttämällä väritöntä Clearia.

Hiuksessa olevat huokoisat kohdat hajottavat valon, jolloin hiukset saattavat näyttää kiillottomilta ja elottomilta. Elumenin väriaine täyttää hiuksen huokoisia kohtia ja korjaa siten hiusrakennetta.

Sarjaan kuuluu esikäsittelyaine Prepare, hellävarainen shampoo Wash, Lock eli värisinetti, hiuksiin jätettävä hoitosuihke nimeltä Care, tehohoito Treat, värinpoistoon tarkoitettu Return, Clean ihovärjäytymien poistaja sekä tietysti itse värit ja Elumen Tools -niminen värin levitystyökalu.

Elumenin toiminta perustuu suoravärjääviin väripigmentteihin, jotka imeytyvät syvälle hiukseen luonnollisella sähkövarauksella. Normaalitilassa hiuksessa on negatiivinen varaus, kuten on myös happaman pH:n omaavassa Elumenissa. Happaman pH-arvonsa ansiosta väriaine muuttaa hiuksen oman varauksen hetkellisesti: hiuksen sisäinen varaus muuttuu positiiviseksi ja vetää negatiivisesti varautuneet väripigmentit hiukseen magneetin lailla. Koska väripigmentit ovat niin pienikokoisia ja niitä ympäröi kalvo, joka estää niitä tarttumasta toisiinsa, onnistuvat ne pääsemään syvemmälle hiukseen. Värimoleykyylit ovat suojattuina hiuksen sisässä poissa ulkopuolisilta rasitteilta, mikä takaa poikkeuksellisen värinkeston.